Tänään tulee kuluneeksi tasan yksi kuukausi siitä, kun haimme Nalan kotiimme. Aika on mennyt tosi nopeasti, tuntuu että Nala on ollut osa perhettämme jo monta kuukautta. Nala ja Liina ovat kuin siskokset, niin hyvässä kuin pahassakin. Yhteenottoja ei oikeastaan ole enää ollut, mitä nyt esim. luusta joskus. Mutta enää ei käydä toisen päälle vaan lähinnä muristaan ja näytetään hampaita. En ole noihin riitoihin enää mennyt edes väliin, kyllä ne itse selvittävät välinsä. Ihmisen vieressä on kiva nukkua, mutta niin myös siskon :) Tossa toisessa kuvassa näkyy hyvin Nalan huulien erikoiset pigmentit.

 

 

 

Kävimme toissapäivänä näyttämässä Nalaa Juhan vanhemmille. Liina on siellä käynyt jo monta kertaa, mutta Nalaa eivät Juhan vanhemmat olleet vielä nähneet. Olimme olleet ehkä minuutin sisällä, niin Nala väänsi tortut keskelle mattoa (on siis kotona täysin sisäsiisti jo) ja siitä hetken päästä Liina alkoi oksentamaan ympäriinsä. Ollaan varmaan hyvinkin tervetulleita toistekin kylään :D Nala vähän jännitti uutta paikkaa, ja vietti suurimman osan ajasta pöydän alla.

 

 

Eilen kävimme Annikan ja Lillin kanssa Kangasalla olevilla hiekkamontuilla lenkillä. Koirilla riitti paljon tutkittavaa uudessa paikassa ja me Annikan kanssa saatiin hyvää reeniä kiivetessämme pitkin rinteitä. Maisemat oli upeat, eikä ollut yhtään kurasta. Tässä pari kuvaa lenkin varrelta.

 

 

 

 

Ai niin, Nala osaa jo istua ja mennä maahan, Juha on opettanut :)

 

-Elina